Matkakertomus moottoripyöräilystä Turusta Kazakstanin ja Mongolian kautta Vladivostokiin

Yleinen

Päivä merkityksetön. Siperia opettaa. Tai ainakin muistuttaa

Juna Permin ja Moskovan välillä Mä istun junassa. Seitsemättä päivää. Vladivostok jäi Tyynenmeren rannalle viime perjantaina. Saman meren rannalle jäi myös mun rakkaani. Suljettuna pimeään kontiin seuranaan kuusi teutoonia ja yksi japanilainen kaksipyöräinen. Guzzi on tehnyt kaksi konttimatkaa ennen tätä reissua, mutta seurana on aina ennen ollut nelipyöräisiä tai muuttokuormia. Ei bokseri pyöriä. Mä olen varma, että kaikki menee hyvin. Ainakaan lika ja mutakerroksen alla ei ole kylmä. Ei voi olla. Pyörä saapunee Suomeen vuodenvaihteessa.

Päivät 32-33. Elä kuin viimeistä päivää

Khabarovsk – Spassk-Dalny 537 kmSpassk-Dalny – Vladivostok 247 km Olisi typerin teko mitä voisi tehdä. Elä kuin toiseksi viimeistä päivää on parempi. Mä poltin eilisen Habarovsk päivän aikana mun keuhkot shishalla loppuun, joten niiden osalta päivät on täysin käytetty. Mutta se kannatti. Mä juttelin nuorten, siis parikymppisten, venäläisten kanssa kaikesta – politiikasta, työstä, mopoilusta ja vähän mistäkin. Tuntui oudolta, sillä mä en tuntenut itseäni vanhaksi. Eikä ne ehkä, kohteliaasti, pitäneet mua niin ikäloppuna. Ja mä

Päivät 30-31.Imelää portamentoa

Belogorsk – Habarovsk 670 kmKhabarovsk – 0 km, paitsi vettenpäällä Mä en tiedä soittamisesta, nuoteista, laulamisesta tai mistään musiikin tekemiseen liittyvästä yhtään mitään. Siis en yhtään mitään. Toisaalta, mä tiedän vaan jostain triviaaleista asioista jotain, kuten esimerkiksi kuinka monta maalia Reijo Leppänen teki kaudella 1977-78 (10, senkin tosin varmistin verkosta) tai miksi Stalinia kutsuivat hänen lähimpänsä. Se ei ollut Koba, vaan Soso tai Soselo. Ton mä oikeesti tiesin. Ilman Google tarkennusta. Otsikko liittyy Georg Otsiin

Päivät 28-29. Life is NOT like a box of chocolates

Tsernysevsk – Skovorodino 617 kmSkovorodino – Belogorsk 557 km Forest Gump on hyvä elokuva. Se ei liity mun aamuun mitenkään muuten kuin sillä, että ”aja, Petteri, aja”, ja ajamaan mä lähdenkin. Mä nukuin poikkeuksellisen hyvin paikassa, joka oli siisti, faciliteetit eivät olleet jaettuja käytävällä ja todennäköisyys luteisiin ja muihin pieneliöihin oli mitätön. Jopa seinissä oli edes jonkinoloiset äänieristeet. Onni on pienestä kiinni. Taas kerran. Onnellisuutta ei kuitenkaan edesauta märät ajokamat. Ne ei todellakaan ole kuivuneet.

Päivä 26-27. Unelmia ja realismia

Babushkin – Ulan Ude- nimetön rekkapysäkki 602 kmNimetön rekkapysäkki – Tsernysevsk 527 km Babushkinin aamu on kaunis. Samaa ei voi sanoa yöstä. Mä melkein olen valmis vaihtamaan käsitykseni venäläisyydestä ja venäläisistä. Tai ainakin siitä tyypistä, joka huudatti telkkaria kello kahteen yöllä. Tai siitä toisesta, joka viesteili samoille tunneille. Kaikki äänet tulivat lävitse seinistä. Ihan sama jos niitä seiniä ylipäätään olisi ollut olemassa. Mä oon miettinyt ajaessa mitä kaikkea tänne kannattaisi tuoda ja mitä bisnestä täällä

Päivä 25. Kerro, kerro kuvastin

Irkutsk – Babushkin 281 km Irkutsk yrittää pitää musta vielä kiinni. Ja mä Irkutskista. Mä olen niin iloinen, että mä löysin tän kaupungin ja se otti mut vastaan sinisellä taivaalla ja auringonpaisteella. Tänään se kuitenkin koittaa kertoa mulle, että sun on pakko davai, davai ja samalla kaupunki verhoutuu tummiin pilviin. On siis aika lähteä. Ja koska mä en saanut late checkout’ia, niin on mun myös pakko lähteä eteenpäin. Pyörän pakkaus on aika syvältä. Tai ei

Päivä 24.Irkutsk. Siperian Turku

Irkutsk. Kilometrejä ja mopoon päin katsomisia 0. Mopojen koneet käynnistyvät starttimoottorilla ja bensalla. Mun kone käynnistyy yleensä melkein millä tahansa etanolilla. Tänään Guzzin kone ei käynnisty, mutta mun tekisi mieli käynnistää mun kone. Uudelleen. Jätän sen kuitenkin tekemättä. Mutta ajan sitä hallitusti eilisestä alas. Ok, pari loppukiihdytystä se vaatii ettei leikkaisi kiinni. Dinneri, punaviini ja tietoisuus siitä, että ei tarvitse ajaa, saivat mun sylinterit hakkaamaan eilen täydellä teholla. Tänä aamuna sylinterit voideltiin Buranalla. Mulla on

Päivät 22-23. Lenin setä asuu Venäjällä, mut mitä mittää mä tääl tee? Osa II.

Krasnoyarsk – Nizhneudinsk 543 kmNizhneudinsk – Irkutsk 520 km Mä pääsin Irkutskiin. Siperian Pariisiin. Toivottavasti ei kuitenkaan sinne. Ranska olisi hieno maa ilman ranskalaisia. Ei perunoita. Tai pastilleja. Ihmisiä. Pariisi on vaan huono kopio Berliinistä. Ranskalaisilla ja puolalaisilla sama ongelma. Kumpikin sitä mieltä, että he ovat maailman napa. Saksalaiset ovat kuitenkin ehkä osoittaneet kummallekin maalle jotain. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole saksalaisen historian selvitys sen naapurimaiden valossa, mutta siihen liittyy maantieto ja aika. Siis on

Päivät 20-21. Lenin setä asuu Venäjällä, mut mitä mittää mä tääl tee?

Barabinsk – Kemerovo 580 kmKemerovo – Krasnoyarsk 529 km Tästä tulee varmaan kaksi tai kolmeosainen tai enemmän osainen kertomus. Ei voi vielä tietää. Vähän erilainen, ehkä, kuin muut kirjotelmat tähän mennessä. Barabinskin aamut ovat usvaisia. Lämpötila on 7 astetta. Sumu, usva ja mopoilu eivät ole hyviä yhdistelmiä. Vieläkään. Mutta odottaminen ja kilometrien taivallus eivät myöskään sovi yhteen, joten lähden liikkeelle. Ilja, mun pelastaja, tulee vielä sanomaan moi. Otamme kuvat ja vaihdamme numeroita. Mä pakkaan mun

Päivät 19-20. Kepu pettää aina

Tseljabinsk – Ishm 680 kmIshm – Omsk – Barabinsk 710 km Tseljabinskin urheiluseuran nimi on Traktor. Sen syntyhistoria on seuraava. Kaverit perustivat urheiluseuran, joka pelaa jääkiekkoa. Pelien lisäksi on päästävä harjoituksiin. Ainut kulkuneuvo, mikä näillä teillä toimii on traktori. Siitä tuli urheiluseuralle nimi. Vielä 1960- luvulla seuran nimi oli Tseljabinsk telatraktori, mutta viime vuosikymmenien parannustöiden ansiosta tela- etuliite on voitu pudottaa pois. Mä haluaisin telatraktorin. Sellaisen Komsomolets – mallisen, jota käytettiin sodassa tykkien vetämiseen. Parolan