Matkakertomus moottoripyöräilystä Turusta Kazakstanin ja Mongolian kautta Vladivostokiin

Päivä 15: Soviet Aktyubinsk – punaparatiisi päällä maan.

Aktobe
Kilometrit eivät lisäänny. Eikä vähene.
Niitä on Turkuun yhä 2850 km. Vladivostokiin paljon enenmmän.

Mä en ole ajatellut kirjoittaa kallepäätälomaisesti 26-osaista Iijoki-sarjaa Aktobesta, vaan tyydyn yksiosaiseen kirjoitukseen kaupungista, joka pitkään tunnettiin nimellä Aktyubinsk. Mä olen varma, että jos sen nimen kääntäisi suomeksi, niin se tarkottaisi jotain sellaista kuin: kaupunki, josta kukaan ei poistu tai kaupunki, minne Hollannista lähetetyt tavarat eivät koskaan saavu.

Mä kiertelen aamupäivän kaupunkia. Tai osaa sitä. Täällä ei ole käytännössä mitään nähtävää. Tripadvisor’in viisi PARASTA asiaa mitä tehdä Aktobessa pitää sisällään moskeijan, patsaan, nukketeatterin, Ilek joen varrella sijaitsevan lomakohteen ja spaan nimeltään Sugar dream… miksi meitä aina kiusataan niin monilla valinnoilla?

Mä päädyn patsaan luo. Siinä on kaveri, joka ratsastaa miekan kanssa. Abul Khair Khan. Ennen siinä samalla jalustalla seisoi Lenin. Takana oleva paikallishallinnon talo on saanut myös upgraden neuvostoajoista. Edessä on puisto. Täällä tuulee. Aurinko on poissa. Edessä oleva puisto kiinnostaa mua yhtä paljon kuin korkeimman hallinto-oikeuden dokumentoimattomat päätökset 1980 – luvulta. Poistun. Mulla alkaa olla perkeleen tylsää. Todella tylsää.

Päätän soittaa DHL’lle. Sama henkilö vastaa ja mulla on vaan pikainen tiedustelu koskien sitä, että Almatyn jälkeen ei ole mitään päivityksiä eikä siinä ole mainittu mihin paketti lähtee, mutta kaverin puolesta vaan kyselen, että kai se on tulossa Aktobeen? Kone raksuttaa ja saan vastauksen. On tulossa, hieman myöhässä ja se toimitetaan sitten maanantaina. WHAT????? NOOOOO. Njet, njet, mä kerron, että mulle luvattiin se torstaille. Tai viimeistään perjantaille. Torstai tai perjantai ei ole maanantai. Ponimai? Virkailija kertoo mulle ystävällisesti, että torstaille se ei ehdi. perjantai on pyhä. Putiikki kiinni. Zakrytyi. Vapaapäivä. Vyhodnoi. Toimitus tulee sitten maanantaina. Ponimai itse, senkin tyhmä Tsuhna!!! Sitten varmaan venäjäksi vielä vahvistuksena, että tämä on tällä förttis ströbö. Heippa. Älä soita meille, me soitetaan sulle. Linjalle laskeutuu hiljaisuus. Mä en ole uskoa korviani. Sieluni kylpee epätoivon meressä. Prkl, tässä maassa mitään merta edes ole.

Käyn kalenterin kimppuun. Mikä juhlapyhä? No joo, nythän on Hijra, islamilainen uusi vuosi. Kyllä se mun olisi pitänyt tietää. Mietin kuinka hyvä asia olisi se, että kaikki maailman maat viettäisivät vain kristittyjä juhlapyhiä ja suomalaisia vapaita. Sillon tietäisi aina koska mikin paikka on auki tai kiinni. Yksinkertaista. Toisaalta mulla ei oo ollut ongelmia viettää islamilaisen kalenterin mukaisia vapaapäiviä Dubaissa ja olla pois konttorilta, vaikka muut tekee töitä. Nyt mä en oo töissä, enkä Dubaissa, joten tää on ihan hanurista.

Hijra on dry night, kuiva ilta, milloin alkoholin tarjoilu on kielletty. Tai ainakin ennen oli Dubaissa. Onneksi se ei ole sitä täällä. Mun tekis mieli riipaista. Ja kunnolla. Meen turkkilaiseen ravintolaan. Vesipiippua. Punaviiniä ja sushia. Sisämaavaltioissa kalan syöminen raakana on just se juttu… se toimitetaan tänne varmaan DHL Expressillä. Georgialainen punaviini maistuu notkealle punajuurirahkalle. Mä en juurikaan käy viininmaistajaisissa kuten varmaan huomaatte. Joka tapauksessa sitä ei tee mieli juoda paria lasia enempää. Tai no ehkä kolmea. Selaan samalla iltalehteä. Siinä juttu syksyn uutuus jäätelömauista – Turkinpippuri ja Vihreät kuulat. Kuulostaa ihan hyvältä. Mä päätän lähestyä Abbaa ja ehdottaa, että ne tekisivät sillijääteloä. Oikeesti sillijäätelöä. Tää on musta briljantti idea. Voiko olla parempaa makua kuin Matjeesi vanilija??? Kuka ei voisi olla ostamatta? Sipuli-silli tuutti? Muikku pehmis, silakka – salmiakki Kingis puikko? Mitä makuja. Markkinat rajattomat. Fine, mä en sitten myöskään kirjoita varmaan ruokablogeja jatkossa.

Mulla alkaa olla turhautuminen suht’ korkealla. Mä tiedän, että tässä pitää vaan olla kärsivällinen ja odottaa. On hirveän vähän mitään, mitä voisi tehdä, joka vaikuttaisi positiivisesti paketin saapumiseen. On monta asiaa millä saa ja todella saisi oman fiiliksen vielä huonommaksi. Mä päätän olla kokeilematta niitä. Sen sijaan rupean tekemään reittisuunnittelua. Kaverit, joiden kanssa periaatteessa pitäisi ajaa yhdessä, ovat siirtymässä Mongoliaan. Vladivostokissa pitäisi olla syyskuun puolivälin jälkeen. Mä en tiedä miten sinne pääsisi parhaiten. Google Maps, auta mua.

Reitin suunnittelu on periaatteessa aika yksinkertaisita hommaa. Otetaan lähtökaupunki ja valitaan määränpää. Paperilla ja screenillä kaikki tiet melkein samoja ja mopolla voi helposti painaa 500, 700 tai 900 km päivässä. Ainakin jos ei sada, ei oo vastatuulta tai tie on jotain muuta kuin mitä kartta kertoo sen olevan. Siis parempi. Reittisuunnittelu on ihan samanlaista kuin tulevaisuuden kassavirtojen ennustaminen. Ylioptimistista. Niin varmaan nytkin. Mullä ei ole kuin yksi 1030 km ajopäivä taulukossa. Vapaapäiviä tässä on jo vietetty, ei niitä tarvita. Mä oon kuullut makuuhaavoista, en istumahaavoista. Satulassa istutaan, ei maata. Ja oon valmistautunut tähän matkaan hyvin. En kuntoilemalla ja lankuttamalla, vaan istumalla perseelläni sohvalla kaikki päivät usean vuoden ajan tekemättä mitään. Nyt siis se kalorien kulumattomuus tulee mun pelastukseksi. Tosin mä muistan kyllä miltä Siperian tiet näytti junan ikkunasta, mutta hei, se oli toukokuussa, ehkä ne on ehtinyt tehdä uusia tällä välillä. Varmaan päivämatkoja voisi tarkastella vielä hiukan uudelleen.

Mä teen useamman suunnitelman. Yhteistä niissä kaikissa on se, että Kasakstan jää nopeasti taakse ja äiti venäjän paratiisiin mennään niin nopeasti kuin päästään. Kasakstan ei lähde susta, mutta mä lähden Kasakstanista niin nopeasti kuin ikinä pääsen. Vanha sanonta. Ei niin hirveän tunnettu. Mä haluan yhä sinne Mongoliaan. Edes sen verran, että olisin siellä käynyt mopolla. Se kuitenkin eri kuin junalla. Mannerheim kartoitti Mongoliassa reittejä Kiinaan tsaarin pyynnöstä. Mulla on siitä tiiliskivimäinen kirja. Siellä pitäisi olla myös kuva, missä Carl Gustaf ratsastaa alasti Mongoliassa. Mä en tiedä miten venäläiset tai mongolialaiset rajavartiat suhtautuisivat tällaiseen historian uudelleen elävöittämiseen, jossa mä tulisin Carl Gustafin asussa, Guzzin selässä ratsastaen, arotuulen lailla, maahan sisään ja jatkaisin ilman rihmankiertämää kohti Ulanbataaria. No, ei tartte miettiä. Muu varmaan onnistuisi, mutta kun se mopo ei liiku ilman kytkintä. Ja Guzzi yhä päreinä ilman satulaa ja muita osia.

Mä saan reitit tehtyä. Vähän helpottaa. Mulla lopulta pari kolme vaihtoehtoa ja kaikki pitävät sisällään kuitenkin paljon nähtävää. Jos mä pääsisin liikeelle viimeistään sunnuntaina, niin mitään ei olisi vielä menetetty. Ja voihan yölläkin ajaa.

Huomenna on siis pyhäpäivä. Oiskohan se Tripadvisorin suosittelema nukketeatteri auki? Mitähän siellä esitetään? Kysymyksiä kysymysten perään, mutta ei vastauksia. Päivä murmelina jatkuu taas huomenna.

Mä selaan netistä kuvia Aktuybinskistä ennen ja nyt. Nää ihania. Vanhoissa kuvissa paistaa aurinko. Uusissa ei. Jos mä osaisin oikeasti kirjottaa, niin mä tekisin fiktiivisiä kirjoja Neuvosto-Suomesta. Miltä elämä olisi siellä tuntunut, maistunut ja miten se koettiin. Onneksi sitä ei tarvitse miettiä. Ei ainakaan nyt.

Print Friendly, PDF & Email

Comments (5):

  1. Pekka Koivu

    31.8.2019 at 21:25

    Tuttua, kovin tuttua. Kazakstanissa voisi pitää odottamisen olympialaiset, mutta: Odottajat olisivat myöhässä ja odotuspaikat eivät olisi vielä valmiina 😀
    Noinko monta nähtävyyttä siellä oli, tuonkun olisi aikoinaan tiennyt…

    Vastaa
    • theguzziboy

      31.8.2019 at 21:38

      just noin…täällä todellakin odotetaan enemmän kuin armeijassa. mä yritin kuvata ne kaikki nähtävyydet huomiseen kertomukseen. muutama piti ottaa pariin kertaan että ois ees jotain kerrottavaa…

      Vastaa
  2. Andrej de Godzinsky

    1.9.2019 at 01:56

    Nyt kysytään sitä kuuluisaa mielenlujuutta. Jos se levy on päässyt läpi KZ tullin (oikeasti ja noin nopeasti/helposti) niin ota tämä pelkkänä tilaisuutena pitää istumalihakset vetreinä ennen Suurta Siirtymää Eteenpäin. Sä hoidat tän!

    Vastaa
    • theguzziboy

      1.9.2019 at 08:08

      Mun teräsmieli alkaa mennä ironbut kategoriaan… Joskus on hyvä muistaa, että kaikkialla ei ole tullittomuutta ja tavaroiden vapaata liikkuvuutta. En ota sitä enää itsestäänselvyytenä. Koskaan. Kyllä tää tästä vielä lähtee.

      Vastaa

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: