Päivä 3: Öiset tuimat taistot Spasskin, päivät Volotshajevskin

Moskova – Spassk 480 km

Joskus mä mietin, että jos käyttäisin muistikapasiteettini johonkin hyödylliseen, eikä esimerkiksi KOM-teatterin vanhojen biisien sanojen ulkoamuistamiseen, niin todennäköisyys sille, että saavuttaisin jotain järkevää olisi kohtuullinen. However, tällä kertaa biisien sanojen osaamisesta on hyötyä, sillä päivän ajokohde Spassk ei ole mitenkään tuntematon, vaan tuttu partisaanimarssista… Spassk ei kuitenkaan ole mikään metropoli 8000 asukkaansa kanssa 500 km Moskovasta kaakkoon, mutta sinne on tarkoitus lähteä. Mä en aja tänään porukan mukana, sillä mä haluan (tartten) unta ja ajatus lähteä ajamaan kello kahdeksalta on vastenmielinen. Päätös on hyvä, sillä aamusta sataa ja Foreca lupaa ja vannoo, että kello 10 sade on ohitse, joten mä jään nukkumaan muiden lähtiessä liikkeelle.

Foreca pitää hyvin kutinsa ja kello 10 sade on loppu. Mä oon levittänyt kamani ympäri huonetta, sillä vienosta venäläisen rekkakuskin hajusta huolimatta olisin voinut samaistua natiiveihin, mutta halusin kuitenkin pukeutua Moskovassa puhtaisiin vaatteisiin. Nyt aamulla kamat ovat kuin Pripjatista kiireesti lähteneiden jäljiltä ja yritän survoa niitä kiireellä laukkuihin. Onnistun, kunnes tajuan, että navigaatorin kiinnitys järjestelmähässäkkä ei ole kiinni navigaattorissa ja sitä ei löydy mistään. Prkl. Moskovasta ulospääsy ilman navigaattoria ei tule onnistumaan, ainakaan sujuvasti, ja Google maps kuulokkeista ilman karttanäkymää on just se mitä mä haluan kokea. Verkligen. Nyt kun olen sen kokenut, niin olisin voinut jättää väliin. Kuulokkeista kuuluu ”lähde koilliseen” , ”tee u-käännös”, lähde länteen … niiden välissä Ahti Lampi laulaa Elämän valttikorteista saadakseen kirittäjäksi herkästi tulkitsevan Jamppa Tuomisen Aamu toi, ilta vei -laulelmallaan… tää oikeesti mun 2016 Spotify favorite trackeistä.. ja mun musiikkimaku… siitäkin joskus lisää. Joka tapauksessa tuntia myöhemmin olen kuitenkin M5 -tiellä. Tie on periaatteessa moottoritie, mutta periaatteet alkavat siitä mistä terve järki loppuu, joten oikeassa elämässä tie ei ihan täytä moottoritien kriteeriä ainakaan keskinopeuksien osalta. Moskovassa on myös yllätyksekseni sunnuntai liikennettä ihan perkeleesti ja se ei lopu todellakaan ihan heti. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole, joten on vain ajettava. Hitaastikin.

Venäläiset rakastavat teiden remontointia. Totesin tämän jo Murmanskia kohti ajaessani heinäkuussa, sillä täydellinen ajokokemus on hyvä keskeyttää pitkäuritetulla asvalttityöllä ja tienpintaan pitää lisätä soraa, hiekkaa ja kiviä. Muuten tsuhna nauttisi liikaa. Erona pohjoiseen Venäjään on se, että täällä tietyöosuudet ovat pidempiä ja kettumaisempia. Mopolla ajaessa pystyurat ovat erityisen veemäisiä, sillä kumit hakeutuvat uriin ja tuntuu koko ajan siltä, että mopo lähtee alta. Se ei oikeesti lähde, mutta tieto siitä ei lämmitä kun pelottaa ihan kunnolla. Pelkoon voi kuulemma tottua, mutta tähän ei. Pelon voi tuplata sillä, että ei tankkaa (tänäänkään?) ajoissa. Bensa-asemaa ei missään ja kaadan jo varakanisterin sisällön tankkiin ilman mitään vaikutusta bensamittariin. Näyttää yhä tyhjältä. Tuplaa urapelon helposti. Lopulta kuitenkin tietyö loppuu, mutta bensa ei ja pääsen asemalle. Jonossa eteen kiilaa verryttelyhousuinen Homo Sovieticus, mutta mä en edes jaksa hermostua. Antaa vaan olla. Saan bensaa ja Pepsi Maxia. Tällä jaksaa vielä 250 km eteenpäin.

Etelä-Venäjä on hienoa seutua. Kyliä, peltoja ja vanhoja taloja. Kaikki eri värisiä ja yhtä huonossa kunnossa. Mä pysähdyn ottamaan kuvia kerta kerran jälkeen. Se vaatii aina pyörän pysäytyksen, hanskat ja kypärä pois. Kamera takaboksista. Kuvien ottamista ja kamat takaisin päälle. Ikinä tosta ei selviä kymmenessä minuutissa, mutta silti se on kivaa. Jos vielä osaisi valokuvata, niin sitten se vasta oiskin kivaa.

Päivä alkaa olla ohitse ja hämärtää. Mulla ei ole aavistustakaan kuinka kaukana Spassk on navigaattorin puuttumisesta johtuen ja yhtään kylttiä ei ole missään, joka kertoisi matkan määrän. Yht’äkkiä kuitenkin tulee kyltti, joka kertoo, että Spassk alkaa tästä. 250 metriä kyltin jälkeen näkyy tuttuja mopoja ja edessä siintää kyltti Spasskin loppumisesta. Taas perillä. Nyt normaali post-ajo 30 minuutin jooga ja 15 min lankutusta… right… mielikuvaharjoituksena toi kuitenkin toimii. Torstai-iltapäivästä on yli 2000 ajokilometriä ja huomenna niitä on edessä 600+. Aamiainen kello 06:30 ja lähtö samantien. Lämpötila pitäisi olla noin 34 astetta. Tetsataan ja hiotaan sitten kunnolla. Ajo Samaraan Togliatin kautta. Mä tietenkin tunnen Palmiro Togliatin. Italialainen kommunisti, Kominternin johtajia.. ja mihin sitä kapasiteetia pitikään käyttää?

Partisaanimarssi loppuu sanoihin – ”Turma tuotiin valkoisille. Atamaanit murskattiin – Tyynenmeren rantamille marssi uljas päätettiin”. Vladivostokiin olisi linnuntietä vain 8800 kilometriä ja seitsemän aikavyöhykettä. Mongolia ja Kazakstan tuo siihen nelisen tuhatta lisää.. pliis… ja taas sataa.